Perheeseen kuuluu kaksi kotikissakastraattia.
JOONA
Joona on meidän toinen maatiaiskissamme. Mustasavu uros. Pallit Joonalta lähti vasta kahden vuoden iässä, kun se innostui merkkailemaan minun vaatteitani. Kaikki muu sai olla rauhassa. Joona oli meille tullessaan eläinlääkärin arvion mukaan 6-7 viikon ikäinen. Joona on ollut lähinnä minun kissani. Se ei kauheasti välitä muista. Se on todella herttainen poika, joka lähes aina on hyväntuulinen. Oikea hymy-poika. Näyttelyssäkin olemme käyneet, mutta siellä ujostutti niin, että hyvä, kun ei tunkenut päätään kainalooni. Valitettavasti rsitiriidat Joonan ja Melli-bengalin välillä kärjistyivät siinä määrin, että Joonalle oli etsittävä uusi koti. Joona ei meillä enää uskaltanut käydä edes hiekkalaatikolla vaan vietti mahdollisimman paljon aikaa ulkotarhassa. Nyt Joona asustaa mieheni vanhempien luona ulkokissana. Sen verran lähellä on Joonan uusi koti, että poikaa on helppo käydä katsomassa tarvittaessa vaikka joka päivä. Ainakin Joona vaikuttaa tyytyväiseltä tähän ratkaisuun.
Syntymäaika: 9/2002
Rotu: Maatiainen
Sukupuoli: Uros
Väri: Mustasavu
JOONAN NÄYTTELYT:
Lauantaina 7.7.2007 Kempele, Tuomari: Angelika Kneifel, Tulos: IV/7 LKU
Lauantai 10.11.2007 Forssa, Tulos: Ex
Joonan kuva: Heikki Siltala
NEKKU 
Nekku on laumamme vanhin kissa, arvonsa tunteva kärttyinen matriarkka, joka antaa turpaan, jos ei saa olla rauhassa. Nekku oli pentuna hyvin vilkas ja leikkisä. Nyttemmin tuntuu että sitä ei kiinnosta muu kuin ruoka ja ulkoilu, mutta onhan siinäkin. Nekku valitsee seuransa tarkasti. Lapsia se inhoaa, mutta jos kyläilemään tulee vain aikuisia, änkeää kyllä syliin. Nekku on enemmän erakkoluonne, mutta toisinaan yllättää leikkisällä käytöksellään. Nekulla on lauman pisimmät kulmahampaat ja sen yksi lempinimistä onkin sapelihammastiikeri. Nekku on hyvin vankkaluinen ja lihaksikas, joten sirojen kissojen omistajat saavat siitä herkästi kuvan ylipainoisesta kissasta. Toki pientä ylipainoa on, mutta ei niin paljon kuin jotkut kuvittelevat. Tytön syöntiä kuitenkin pyritään säännöstelemään.
Syntymäaika: 12.3.2001
Rotu: Maatiainen
Sukupuoli: Naaras
Väri: Sinivalkoinen